Oikeasti hirvittää

Se edellinen elämä jossa olin koko ajan jotakin vastaan ja kritisoimassa ja kontrolloimassa tätä maailmaa, tämäkin blogini josta olen jokaisen typerän tekstin poistanut, sai niin valtavasti lukijoita.

Mitenköhän lienee nämä pehmeämmät arvot elämässä ja se valon ja positiivisuuden kautta nähty maailma kiinnostaa lukijoita? Sitä minä tässä vain mietin.

Minua kyllä hieman huvittaa nämä omat ajatukseni, en ole siis uskonnollinen ihminen vaikka syvästi matkalla kaikenlaiseen henkisyyteen. Ajattelen, että olen ollut jossain pimeyden tiellä vaeltamassa ja nyt siis tullut jälleen takaisin valon polulle. Tulee ihan mieleen vaikka minä pimeydessä vaeltaisin jne...No sellainen olo minulla on nyt. Olen tämän Zoharin myötä käynyt tässä Purimin lävitse ja plus monet muut viikot jossa olen päässyt puhdistautumaan kaikesta turhasta painolastista.

Eikähän henkisyys oikeasti sitä tarkoita, että sulkee silmänsä kaikelta pahalta ja yrittäisi leipoa maailmasta yltiöpositiivisuuden ilmentymän. Ei todellakaan, henkisyys on minun mielestä kasvamista ja nousua hieman korkeammille tietoisuuden tasoille joissa sitten ymmärtää sen mitä joskus aiemmin ei ole voinutkaan ymmärtää.

Me ihmiset emme ole alkuunkaan pahoja kun me tänne synnymme mutta jossain vaiheessa alamme värähdellä samoilla taajuuksilla millä muutkin värähtelee. Kun tajuaa, että kaikki on kuitenkin energiaa ja värähtelyä, ymmärtää todella sen, missä itsekin värähtelee. Meidän energioita ei kukaan vie, me vain annamme omien hyvien fiilisten laskeutua muiden matalasti värähtelevien otusten kanssa. Kuten Esther on sanonut, on vain kaksi tunnetta ja toinen niistä on hyvä ja toinen on huono. Se mikä oikeasti tuntuu hyvälle on hyvää ja valon puolta kun se tunne mikä tuntuu huonolta tavalla taikka toisella, on sitä pimeyden puolta. Emme tosiaan niitä voi poistaa eikä se ole tarkoituskaan, on ainoastaan mahdollisuus nousta parempiin värähtelyihin ja niillä vetää itselleen hyviä asioita puoleensa. Sitä se vetovoiman laki ihan faktisesti käytännössä on.

Yritän tuoda teksteihini sitä korkeinta värähtelyä ja minusta rehellisyydessä ja aidossa oivaltamisen ilossa on kaikkein suurin ja ihanin värähtelyvoima, se on tavallaan sitä rakkautta itseään kohtaan, että voi ja uskaltaa olla se oman itsensä toteuttaja. Toki me aina kuvittelemme puhuvamme totuuksia kun arvostelemme toisia. Mutta niin, onko totuus yksi ainoa oikea vai voiko niitä todellakin olla monenlaisia? Mielestäni olen oivaltanut, että kaikella sillä huonollakin on ollut todella iso merkitys ja paikkansa. Sitä kautta olen oppinut näkemään myös valoa.